Gotlanti sijaitsee keskellä Itämerta, 90 kilometriä Ruotsin ja 130 kilometriä Latvian rannikosta. Nykyään saarella on ympärivuotisia asukkaita lähes 58 000. Kesällä määrä moninkertaistuu, sillä Gotlanti on suosittu lomamatkakohde.

Gotlannin suurimmassa kaupungissa Visbyssä on yksi maailman parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupunginmuureista. Visby on ollut vuodesta 1995 mukana myös Unescon maailmanperintölistalla. Kaupunki oli 1100- ja 1200 luvuilla Hansa-kauppajärjestön merkittävä jäsen, ja tuolta ajalta siellä on edelleenkin jäljellä lukuisia rakennuksia ja kirkkoraunioita.
Visbyn ravintolatiheys on koko Ruotsin suurimpia, ja ne houkuttelevat runsaiden kulinaaristen makuelämysten pariin. Saaren erikoisuuksiin kuuluvat lammas ja kala sekä paikallisesti tuotetut raaka-aineet kuten parsa ja tryffeli.
Gotlannin kesäyö on pitkä ja valoisa. Silloin Visbyn kaduilla vaeltavat lapsiperheet juhlimaan saapuneiden seurueiden ja kaiken ikäisten rakastuneiden parien seassa. Koko ilmapiiri henkii kesää ja lomaa, melkein kuin mannermaalla.

Maaseutu tarjoaa paitsi vaihtelevaa luontoa karuine nummineen, metsineen ja niittyineen lisäksi yli 90 keskiaikaista kirkkoa, viikinkiaikaisia muinaismuistoja ja monia korkealuokkaisia taidekäsityöläisiä.
800 kilometriä pitkällä rannikolla vuorottelevat matalat hiekkarannat valkoisten vierinkivien ja rantaniittyjen kanssa. Saari on tunnettu raukeistaan, noista mahtavista kivimuodostelmista, jotka meri ja tuuli ovat veistäneet saaren kalkkikivikallioperästä. Ilmasto on leuto, aurinkotunteja on runsaasti ja syksyt ovat lämpimiä.
Jos historia ja menneisyyden jäljet kiinnostavat, silloin kannattaa ehdottomasti lähteä Gotlantiin! Harvassa paikassa historia tuntuu niin selkeästi ja yhtä monisärmäisenä ja omaleimaisena kuin Gotlannin maaseudulla ja Visbyssä.
Gotlannin 10 000-vuotisesta historiasta on monenlaisia jälkiä. Saarelta on löytynyt yli 700 viikinkiaikaista hopea-aarretta. Kaikkialla pitkin saarta on asuinpaikkoja, hautoja ja muita muinaisjäännöksiä, jotka muistuttavat menneestä. Kaupungin kehämuuri, rauniot ja kirkot antavat saarelle keskiaikaisen leiman. Tunne huipentuu
Keskiaikaviikolla, historiallisessa festivaalissa, jota on pidetty joka viikko jo 32 vuoden ajan. Silloin saari kuhisee keskiaikaisia tapahtumia, ajanmukaisesti pukeutunutta väkeä ja markkinoita. Keskiaikaviikko-tapahtuma järjestää pitkin kesää turnajaisia. Ne ovat taatusti jännittävä ja vauhdikas esitys kaikenikäisille!

Lähes joka puolella näkee laiduntamassa gotlantilaisia lampaita, ja lampaanliha onkin yksi gotlantilaisen keittiön perusaineksista. Entisaikaan lampaista otettiin talteen kaikki, niistä syötiin jopa kallot. Nykyään liha valitaan hiukan huolellisemmin. Usein maussa tuntuu edelleenkin nummien runsaiden yrttien aromi.
Villinä kasvavia sipuleita karhunlaukkaa ja käärmeenlaukkaa käytetään runsaasti keitoissa ja salaateissa. Kiinteä ja valkolihainen piikkikampela on noussut viime aikoina arvostetun ruokakalan asemaan.
Gotlannissa on viljelty 2000-luvun alusta asti bourgognentryffeliä. On osoittautunut, että leudot syksyt ja kalkkipitoiset maat tarjoavat tälle loistokkaalle sienelle täydelliset kasvuolot. Monen gotlantilaisravintolan ruokalistalla onkin jännittäviä tryffeliruokia.
Leudon ilmaston ansiosta pelloilla kukoistavat myös viiniköynnökset. Viiniviljelmiä on monia, ja gotlantilaista viiniä myydään myös manner-Ruotsin alkoholiliikkeissä. Saarella valmistetaan lisäksi erilaisia viinoja, muun muassa gotlantilaista rommia saaren omista sokerijuurikkaista.
Kulinaarinen Gotlanti on verkosto, jossa on mukana yhdeksän luovaa ja erittäin korkeatasoista ravintolaa, jotka herättävät usein huomiota myös kaukana Gotlannin rajojen ulkopuolella. Tarkkaile tätä symbolia, niin tiedät, ette tarjolla on kulinaarisia elämyksiä!
Suomesta Gotlantiin pääsee laivalla vaivattomasti hankkimalla Viking Linen yhdistelmäpaketin Tukholman kautta.
Ruotsin mantereelta liikennöi laivoja Gotlantiin Nynäshamnista ja Oskarshamnista. Lähempiä tietoja saat sivuilta Destination Gotland, ja sieltä voit myös tehdä varauksesi.
Saarelle pääsee ympäri vuoden lentäen Tukholman Arlandasta Skyways sekä Brommasta joko Skywaysin tai Gotlandsflygin vuoroilla.
Jos aiot lähteä risteilylle ja viipyä Gotlannissa vain päivän, on tarjolla yksinkertainen esite suomeksi. Se on saatavana Visbyn sataman matkailuneuvonnasta tai voit ladata sen täältä PDF-muodossa (1,47 Mt)
Jos haluat lisätietoja Gotlannista, voit siirtyä napsauttamalla edelleen englanninkielisille sivuillemme. Tästä linkistä www.gotland.info/language/eng/ löydät kaiken tarvittavan tiedon Gotlannin matkaasi varten. Laivat ja lennot. Hotellit ja mökit. Retkikohteet ja huvit. Jos et löydä haluamaasi tietoa, ota meihin yhteyttä.
Lisäinspiraatiota Gotlannista suomeksi löydät osoitteesta lomasaari.fi